Työnkuvaus

Jakelupäivät

Töitä on kahtena päivänä viikossa keskiviikko iltaisin ja lauantaina. Jos olet kiinnostunut tekemään töitä useammin on mahdollista lajitella mainoksia keskiviikon jakeluun osin jo tiistaina, ehdit silloin jakaa keskiviikkona esim. kaksi piiriä.

Jakelupiiri

Jakelupiiri pyritään löytämään mahdollisimman läheltä jakajan kotia. Jakelu on silloin helppo suorittaa, koska useinkaan et saa kaikkia mainoksia samalla kertaa mukaan vaan joudut hakemaan lehtiä kotoa lisää. Jakelupiirissä on talouksia 100 - 500 kpl. Keskimäärin noin 250 kpl.Ensimmäisen jakelun yhteydessä jakajalle toimitetaan jakelupiiristä tarkka kartta.

18 vuotta täyttäneille, joilla on auto käytössä voimme tarjota työtä myös varajakajana.

Apuvälineet

Jakajan työtä helpottamaan olemme hankkineet jakelukärryjä sekä laukkuja. Jakaja saa apuvälineet veloituksetta käyttöönsä. Apuvälineet helpottavat mainosten kuljettamista huomattavasti.

Mainosten ja lehtien lajittelu

Mainosten lajittelu on oleellinen osa jakelutyötä. Erilaisia mainoksia saattaa olla samaan aikaa 5 - 15 kpl. Mainokset toimitetaan jakajille nipuissa. Lajitteluun kuluu usein aikaa yhtä kauan kuin jakeluunkin. Jos mainoksia on erityisen paljon aikaa lajitteluun saattaa kulua jakelua enemmän. Lajittelu saattaa aluksi tuntua hankalalta, mutta opit nopeasti käsittelemään mainoksia ripeästi.

Jakelu

Kun mainokset on lajiteltu voi suorittaa jakelun. Aikaa jakeluun kuluu piiristä riippuen yleensä 1-2 tuntia, ensimmäiseen jakeluun kuluu yleensä aikaa enemmän. Mainosten jakelutyö on tunnollisuutta ja pitkäjänteisyyttä vaativa työ.

Tässä työssä saat reilusti liikuntaa.

Jakamiamme mainoksia odotetaan. Suurin osa ihmisistä pitää jakamiamme lehtiä itselleen erittäin tärkeinä. Myös mainosten suosio on kasvanut, "ei mainoksia" lappujen määrä on vähentynyt viime vuosina huomattavasti.

Varajakajan työ

Palveluksessamme on noin 500 jakajaa, joista aina osa on lomalla tai jostain muusta syystä estynyt hoitamasta jakelua.Tarvitsemme varajakajia, joilla on auto käytössä. Varajakajan työ eroaa tavallisen jakajan työstä mm. siinä, että jakelupiiri vaihtuu lähes joka jakeluun.

  • Maksamme varajakajille kilometrikorvauksen
  • Varajakajan työssä voit ansaita reilusti (moni varajakaja jakaa kerralla 2-4 piiriä)
  • Työtä on säännöllisesti joka jakeluun, vain piiri vaihtuu.
  • Koska jakelupiiri vaihtuu jatkuvasti myös jakelupalkkio on korkeampi kuin vakiojakajalla.
  • osa varajakajistamme tekee töitä neljänä päivänä viikossa (lajittelu osin jo tiistaina ja perjantaina)

Jakaja lajittelemassa mainoksia

Jakaja jakamassa